Navigaatioliiton jäsenseurat järjestävät saaristo- rannikko- ja tähtitieteellisen merenkulkuopin kursseja, usein yhteistyössä kansalais- ja työväenopistojen kanssa. Näiden lisäksi osa jäsenseuroista järjestää myös esimerkiksi käytännön veneilyn kursseja.
Kun olet käynyt merenkulkuopin kurssin, voit osallistua tutkintoon. Voit myös opiskella kokeeseen itsenäisesti. Tutkintoja järjestetään neljä kertaa vuodessa syyskuussa, joulukuussa, helmikuussa ja huhtikuussa.
Hyväksytty saaristo- ja rannikkolaivuritutkinto sekä hyväksytty käytännönveneilyn tutkinto mahdollistavat kansainvälisen huviveneenkuljettajankirjan hakemisen Traficomilta.
Merenkulkuopin kurssit
Saaristomerenkulku

Saaristolaivurikurssi keskittyy navigoinnin perusteisiin ja vesiliikennesäädöksiin. Kurssin jälkeeen hallitset merenkulun perustiedot ja pystyt liikkumaan turvallisesti vesillä päiväsaikaan hyvällä säällä. Kurssin päätteeksi voit osallistua saaristolaivuritutkintoon.
Rannikkomerenkulku

Rannikkolaivurikurssi on saaristomerenkulun jatkokurssi. Kurssilla syvennyt mm. paikanmääritysmenetelmiin, eksymään, sääoppiin ja vuorovesioppiin. Rannikkolaivurikurssin jälkeen osaat navigoida turvallisesti niin kotimaassa kun ulkomaillakin. Kurssin päätteeksi voit osallistua rannikkolaivuritutkintoon.
Tähtitieteellinen merenkulkuoppi

Tähtitieteellinen merenkulkuoppi (avomerikurssi) on merenkulkuopin koulutusten viimeinen koulutus. Kurssi antaa valmiudet taivaankappaleiden tunnistamiseen ja paikanmääritykseen niiden perusteella.
Muut kurssit
Käytännön veneilykurssi

Kurssilla tutustut meriturvallisuuteen, veneen teknisiin ominaisuuksiin, varusteisiin sekä miehistön tehtäviin ja navigointiin käytännössä. Kurssin tutkinto mittaa sekä teoreettisia että käytännön taitoja. Hyväksytyn tutkintosuorituksen jälkeen voit hakea Navigaatioliiton todistusta. Todistus tarvitaan, jos haet Traficomilta kansainvälistä huviveneenkuljettajankirjaa.
CEVNI-kurssi

Kurssin aikana opit Euroopan sisävesien säännöt. Hyväksytyn tutkinnon jälkeen voit anoa Navigaatioliitolta todistua, jonka voit liittää kansainväliseen huviveneenkuljettajakirjahakemukseen ja siten saada oikeuden navigoida Euroopan sisävesillä.
Tutkakurssi

Tutkakurssi antaa valmiudet käyttää huviveneen tutkaa.
Merenkulkuopin tutkinnot
Suomen Navigaatioliiton tutkinnot muodostavat toisiaan täydentävän kokonaisuuden. Ensimmäinen tutkinto on Saaristolaivuritutkinto, jolla todistat teoreettiset navigointitaitosi päiväsaikaan ja hyvällä säällä. Seuraavana voit suorittaa rannikkolaivuritutkinnon, joka mittaa taitojasi myös vuorovesialueilla ja pimeällä. Voit valita jatkaa vielä avomerilaivuritutkintoon, jossa mitataan navigointitaitoja taivaankappaleiden avulla.
Tutkintojen tavoitteena on varmistaa, että veneilijänä hallitset niin merikarttojen käytön, navigointimenetelmät, merimerkit kuin vesiliikenteen säädöksetkin. Suorittamalla tutkinnot järjestyksessä kehität taitojasi askel kerrallaan ja saat valmiudet veneillä turvallisesti erilaisissa olosuhteissa. Tutkintoja järjestetään neljä kertaa vuodessa syyskuussa, joulukuussa, helmikuussa ja huhtikuussa.
Kun olet suorittanut hyväksytysti saaristo- ja rannikkolaivuritutkinnon sekä käytännönveneilyn tutkinnon, voit hakea Traficomilta kansainvälistä huviveneenkuljettajankirjaa.
Navigaatioliitto järjestaa myös muita tutkintoja, kuten käytännön veneily, CEVNI ja tutka. Kysy meiltä lisää näistä, jos jokin kiinnostaa.